2015 syystalkootSyystalkoot pidettiin 24.10 ja 14.11. Perinteisten syystöiden, kuten piha-alueiden haravoinnoin ja rännien puhdistuksen, lisäksi ensimmäisenä talkoopäivänä siivottiin taloyhtiön piha-alueelta pois risukkoa. Myös piha-alueen valaistus parani lamppujen vaihdon ansiosta. Väliaitojen uusintaSyksyn 2015 aikana on taloyhtiön väliaidat uusittu vinyylisiin aidoilla. Vuoden 2014 kevättalkoot Vuoden 2014 yhteiset kevättyöt saatiin tehtyä 6.5. illalla. Toista talkoopäivää toukokuussa ei tarvittu. 2013 syystalkoot Syystalkoot aloitettiin 12.10.2013. Sää oli upea. Poissaolleet olivat ilmoittaneet tekevänsä työt myöhemmin. Pudonneet lehdet ja neulaset haravoitiin lähes koko alueelta ja puhdistettiin A- ja B-talojen vesikourut. Töitä jatketaan 19.10. lauantaina.
2013 kevättalkoot Aurinkoinen ja lämmin sää suosi kevättalkoiden ensimmäistä päivää 14.5.2013. Koolla oli tehokas joukko.
Töitä jatkettiin 21.5. tiistaina. Talkootöiden alkaessa palautettiin mieliin, että sähköpääkäyttökeskus on myös vedenjakelun keskus, josta vedentulo eri rakennuksiin on tarvittaessa (vesivuototilanne) katkaistavissa. Avain sähkökeskukseen on avaintaulussa vss-tilan seinällä. 2012 syystalkoot Ensimmäinen talkoopäivä 22.9.2012 - Autokuorma multaa levitettiin uusille ja entisille nurmikoille sekä syreenipensaille. Niiden juurilta kitkettiin ensin rikkakasvit pois. Pudonneita lehtiäkin ehdittiin haravoida.
Toisenakin talkoopäivänä 20.10. sää oli hyvä ja parissa tunnissa loput syystyöt saatiin tehtyä. Puhdistettiin rakennusten vesikourut, vaihdetiin autokatosten palaneet lamput uusiin, pestiin postilaatikot ja väestönsuojan ovi ja roskalaatikoiden kannet. Pyörävaraston ovikin saatiin kunnostettua.
Uusi postilaatikkoteline ja polun laatoitus tehtiin 22.5. Lumen määrä oli valtava kevättalvella 2011 Lumen kertymistä katoille seurattiin jatkuvasti. Kuitenkin helmi-maaliskuun tuiskut ja sään nopea lämpeneminen maaliskuun aiheuttivat yllätyksiä. Lumi tuli katoilta rysähtäen. Vaurioiltakaan ei vältytty.
Ensimmäisenä talkoopäivänä pihakoivuissa olivat vielä viimeiset lehdet. Sää vaihteli siten, että välillä satoi muutama lumihiutale ja hetken kuluttua taas näkyi aurinko. Toisena päivänä 23.10. lehdet olivat jo lähes kaikista puista pudonneet, syysaurinko paistoi ja piristi talkooväen mieliä.
Menneitä muisteltaessa Vuonna 2009 oli oikea vanhanajan valkoinen joulu. Lunta satoi runsaasti myös vuoden 2010 alussa. Puhdas, valkoinen lumi peitti koko alueen kuten alla olevista kuvista näkyy.
Vuoden 2009 syystalkoista
|